Teuvan kunnan elinkeinopalvelut ja Teak Oy järjestävät yhteistyössä maksutonta koulutusta Teuvalaisille yrittäjille erilaisista aiheista. Koulutukset ovat käytännönläheisiä ja koostuvat kahdesta luentokerrasta. Ensimmäisellä luentokerralla tutustutaan aiheeseen teoreettisemmin, ja toisella kerralla aihetta tarkastellaan käytännönläheisemmin. Luennot kestävät noin 1,5 tuntia kerrallaan. Luennoitsija saattaa antaa materiaalia pohdittavaksi luentokertojen välillä.

Koulutuksia järjestetään erilaisten aiheiden tiimoilta, aihe valintoihin voitte myös vaikuttaa esimerkiksi ilmoittautumislomakkeella palautetta jättäen. Keväällä 2021 yrittäjien avoin akatemia järjestää kaksi luentosarjaa. Ensimmäisenä maaliskuussa syvennytään KTM Kristiina Peltolan johdolla sopimusjuridiikan kysymyksiin erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta. Huhtikuussa järjestettävässä vakuuttavan esiintymisen työpajassa pureudutaan esiintymisjännityksen kesyttämiseen ja vakuuttavan esiintymisen erityisesti digitaalisessa ympäristössä Jesse Kaikurannan johdolla.

Etäluennoille ilmoittaudutaan allaolevilla ilmoittautumislomakkeilla ja osallistumislinkki luennoille toimitetaan sähköpostitse ennen luentoa. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

SOPIMUSJURIDIIKKA

KTM Kristiina Peltola

23.3.2021 ja 31.3.2021 klo 18:00

Ilmoittaudu tästä 21.3.2021 mennessä

VAKUUTTAVA ESIINTYMINEN

Jesse Kaikuranta

13.4.2021 ja 20.4.2021 klo 18:00

Ilmoittaudu tästä viimeistään 11.4.2021